Minä en koskaan ajatellut ryhtyväni päihdelääkäriksi tai psykiatriksi, mutta niin vain kävi. Keväällä 2019 tulee kaksi vuotta Toipumon toiminnan käynnistymisestä ja 27 vuotta siitä, kun itse raitistuin.
Olen siis itsekin toipuva alkoholisti. Alkoholiongelmani kehittyi nopeasti ja join itseni huonoon kuntoon jo nuorena. Kotitaustani ovat hyvät ja pärjäsin aina koulussa eli syitä ei voi hakea lapsuudesta. Olen Helsingistä kotoisin, asuimme Käpylässä.Isä oli toimittaja, äiti opettaja.
Aloin juoda yläkoulussa, niin kuin monet muutkin. 80-luvun stadilaiselle nuorelle se oli jotenkin itsestään selvää, että alkaa ensin polttaa ja sitten juoda, ja jos ei tehnyt niin, oli outo tyyppi, luuseri. Nykyäänhän se on enemmänkin päinvastoin. Nuoriso ei kai oikein enää voi kapinoida juomalla, kun on ollut jo niin monta kosteaa sukupolvea heitä ennen.
Näennäisesti olen pärjännyt hyvin. Olin aina hyvä koulussa ja oli harrastuksia. Lukiossa sain L:n paperit, ja sieltä suoraan yliopistoon. Mutta kyllä mulla on ollut alkoholiongelma alusta saakka.
En ole koskaan ymmärtänyt kohtuujuomista enkä ollut kohtuukäyttäjä. Aluksi se juominen pysyi kuitenkin viikonlopuissa. Parikymppisenä yritin välillä olla juomatta ja olinkin. Syksyllä -88 menin opiskelemaan biologiaa ja päätin lopettaa juomisen. Olin yhdeksän kuukautta juomatta, kunnes vappujuhlissa otin pari ykkösolutta. Juominen lähti käsistä kuin tykin ammus. Join koko kevään ja kesän melkein tauotta. Join ne ”rästit pois”, jotka oli jääneet tauolla juomatta.
Muutama vuosi sen jälkeen meni aika heikosti. Sähläilin sinne tänne, vedin pilveä ja join pitkiä putkia. Saatoin lähteä perjantaina juomaan ja puolessa välissä viikkoa heräsin jostain eri puolelta Suomea. Välillä skarppasin.
Muutin Tampereelle -91. Se oli sellainen maantieteellinen ratkaisu ongelmaan: kun vaihtelee paikkaa, saa aloittaa alusta. Siellä oli uudet opiskelijat, jotka eivät tienneet sähläilyistäni.
Siellä tuli kuitenkin lopulta se pohja vastaan. Olin mennyt niin huonoon kuntoon, etten uskonut eläväni enää pitkään. Kun sain sen viimeisen juomaputken poikki, ajattelin pitää ainakin taukoa ja menin suoraan vertaistukiryhmään. Siellä minulle valkeni, että ainut vaihtoehto on lopettaa kokonaan. Rupesin käymään ryhmissä ja käyn edelleenkin säännöllisesti. Ihminenhän voi raitistua monella eri tavalla. Minä raitistuin vertaistuen avulla, menin sen klassisen 12 askeleen reitin.
Käänne, joka johti Toipumon perustamiseen
Raitistuttuani aloin miettiä, että mitä tekisin. Olin jo yliopistolla kirjoilla ja opiskelin siellä vähän sitä sun tätä. Mietin myös toimittajan uraa, mutta sitten yksi vertaistukiryhmän jäsen heitti, että miksi et alkaisi lääkäriksi. Samoihin aikoihin minut määrättiin hoitamaan siviilipalvelus loppuun. Se oli aikanaan jäänyt juomisen takia kesken. Päädyin tekemään siviilipalvelustani Helsinkiin sairaalaan, olin siellä hoitoapulaisena. Siellä tuli sellainen ahaa-elämys: tämä maailma on kiehtova. Näihin hommiin voisin ruveta.
Kunnianhimoisesti päätin, että katsonpa tässä raittiina, että mihin minusta on. Tarkoitus oli ryhtyä yleislääkäriksi, mutta kun aloin tehdä töitä, kiinnostuin ensin psykiatriasta ja sitten päihdelääketieteestä. Opiskelin molemmista tutkinnot, ja sitten tapahtui se tärkeä käänne, mikä lopulta johti Toipumon perustamiseen.
Olin töissä täällä syrjässä, Iisalmen sairaalassa enkä tuntenut muita toipuvia ammattilaisia, kunnes Risto Niemisestä ja minusta tuli työkavereita. Hänkin on nuorena raitistunut ja myöhemmin opiskellut psykologiksi. Tutustuin hänen kauttaan Toipuvat ammattilaiset päihdetyössä -ryhmään, Myllyhoitoon, Minnesota-malliin ja muuhunkin toipumiskeskeisen päihdehoitoon. Silloin nousi ajatus, että tämäntyyppistä hoitoa pitäisi saada lisää.
Aloin kartoittaa, että olisiko sopivia ihmisiä, jotka lähtisivät perustamaan hoitolaitosta Pohjois-Savoon. Ja niin ne oikeat ihmiset löytyvät ja Toipumoa alettiin neljä – viisi vuotta sitten tosissaan kaavailla. Kaksi vuotta sitten ovet aukesivat potilaille.
Meillä on 15 paikkaa. Ikinä ei ole vielä ollut täyttä, mutta ikinä emme ole olleet kiinni eikä ikinä ole ollut tyhjää. Tulijoita on ollut ja olisi enemmänkin ollut, mutta maksusitoumuksia on joskus ollut vaikea saada. Toki ottaa aikansa nuorelle yritykselle, eihän se heti voi täyttyä. Hoidon voi maksaa itsekin, mutta suurin osa tulee kyllä kunnan maksusitoumuksella.
Toipumoa ei kuitenkaan perustettu rahan takia. Minulle itselleni, erikoislääkärinä, tämä on ollut suorastaan taloudellisesti kannattamatonta. Mutta me tehdään näitä juttuja, koska ne on kivoja ja tärkeitä.
Päihteiden käytön lopettaminen on tehokkain lääke
Olen Toipumolla noin päivän viikossa ja muun ajan osa-aikaisena Attendolla. Kun uusi potilas tulee Toipumoon, tapaan hänet aluksi ja sen jälkeen tarpeen mukaan. Mutta tavallaan yrittäjänä olen Toipumolla aina: olen aina tavoitettavissa. Olemme muun henkilökunnan kanssa sopineet, että minulle voi aina soittaa. Toipumo on tietääkseni ainoa päihdehoitolaitos, jossa lääkäri on mukana ydinporukassa.
Päihdeongelmat ovat monimuotoisia ja päihderiippuvuuttakin on monenlaista. Siksi on hyvä, että erilaisia hoitokeinoja on tarjolla. Kaikenlaiset hoidot voivat toimia, mutta liian paljon yritetään saada halutonta tekemään mahdotonta eli alkoholistille yritetään opettaa kohtuukäyttöä vielä silloinkin kun se ei ole enää mitenkään mahdollista.
Päihderiippuvainenhan yleensä lähtökohtaisesti haluaa jatkaa päihteidenkäyttöä ja päästä vain niistä ikävistä lieveilmiöistä eroon. Kuitenkin lopettaminen on se kaikkein tehokkain lääke.
Liikaa näkee myös sellaista näennäishoitoa, että jutellaan mukavia ja määrätään alkoholistille uni- ja masennuslääkkeitä. Joskus hyvää tarkoittavalla hoidolla jopa vain pahennetaan ongelmaa. Pitäisi uskaltaa sanoa suoraan, että sinulla on nyt vakava sairaus ja jos meinaat selvitä, sinun täytyy lopettaa päihteiden käyttö, kokonaan ja pysyvästi. Jos haluat jatkaa, niin ennuste on surkea.
Päihdehoitoon pitäisi päästä nopeasti
Toipumo on tietenkin osa suurempaa juttua. Meillä on ollut iso päihdeongelma Suomessa jo pitkään ja fakta on, että olemme jääneet päihdehoidossa muuta maailmaa jälkeen.
Alkoholisteja ei pidä hyysätä muttei myöskään tuomita. Alkoholismi pitäisi ymmärtää sairautena ja siihen pitäisi suhtautua yhtä arkipäiväisesti kuin muihinkin sairauksiin.
En hirveästi jaksa ottaa kantaa ns. päihdepolitiikkaan, mutta siitä olen pitänyt välillä ääntä, että päihdehoidon tasoa pitäisi nostaa ja hoitoa kehittää. Täysraittiuden pitäisi olla alkoholismin hoidossa päätavoite. Ja ihmisten pitäisi päästä nopeasti hyvään ja toimivaan hoitoon.
Päihdehoidon tarkoitus on vahvistaa sitä herännyttä halua muutokseen. Haukkuminen ei auta, eikä tuomitseminen. Pitää olla sellainen empaattinen lähestymistapa, semmoinen että ”tuleppa tähän, niin nostan tämän peilin kasvojesi eteen, että näet, millainen olet, koska olet kyvytön sitä itse näkemään”. Ja pitää antaa toivoa. Ja sitä on helppo antaa, koska sitä on aina.
Tämä on se minun ideani päihdehoidosta. Totuuden sanomisella ei ole tarkoitus lyödä vaan parantaa. Ei julmuutta, vaan vilpitöntä välittämistä. Jos et välitä ihmisistä, mitä sitä sitten sellaista työtä edes tekee.
Alkoholi voi olla ongelma, vaikka ei ole alkoholisti
On vaikea vielä sanoa, kuinka moni on raitistunut Toipumon avulla. Me pyritään pitämään jokin yhteys potilaisiin ja yleensä ne, jotka pysyvät raittiina haluavatkin pitää yhteyden. Asiakkaita on ollut laidasta laitaan, koko yhteiskunnan kirjo.
Monet ei tajua, että vaikka alkoholismi on perusolemukseltaan aina sama sairaus, niin jokainen alkoholisti on kuitenkin erilainen ja päihderiippuvuuksissakin on erilaisia alatyyppejä. Lisäksi on monimuotoisia rinnakkaissairauksia.
Kun katsoo raitistuneita ihmisiä, toipuvia, niin siellä on hyvin erilaisia tyyppejä. Osa on pärjännyt alkoholin kanssa pitkään hyvin, kunnes vaikka jäävät eläkkeelle ja alkoholinkäyttö karkaa lapasesta. Ja sitten on toinen ääripää, ne, jotka eivät ole vielä päässeet edes peruskoulusta ja ovat jo alkoholisteja.
Eikä se ole niinkään, että vain alkoholisteilla on ongelmia alkoholin kanssa. Ihminenhän voi saada maksakirroosin ja kuolla siihen, vaikka ei ole alkoholisti. Alkoholi on riskitekijä hirveän monelle sairaudelle. Mitä enemmän sitä käyttää, sitä suurempi riski. Alkoholinkäytöllä on suuri kansanterveydellinen vaikutus.
Ei ole toivottomia tapauksia
Kenestä vain voi tulla päihderiippuvainen ja kuka vain voi raitistua. Ei ole toivottomia tapauksia, mutta on tietenkin niitä, joille on jo tapahtunut peruuttamatonta vahinkoa, esimerkiksi aivovaurio tai alkoholidementia. Käyttämisen alkuvaiheessa, ”rakastumisvaiheessa”, alkoholistia on vaikea auttaa. Alkoholihan tuntuu alkuun hyvältä ja harva ihminen on valmis lopettamaan ennenkuin haittavaikutuksia alkaa tulla.
Alkoholihan on ihan paras masennuslääke. Se toimii hetkessä: kun otat alkoholia, puolen tunnin sisällä olo on jo mahtava. Sen huono puoli on, että vaikutus lakkaa pian ja hyvin nopeasti se alkaa itse asiassa aiheuttaa masennusta. Pitkällä juoksulla alkoholilla on suorastaan murskaava teho aiheuttaa tappava masennus.
Päihteet ovat myös suosittu, mutta toimimaton tapa ratkoa erilaisia elämän ongelmia. Vaikka elämä olisi miten kurjaa, ottamalla jotain, huolet häipyvät ja olo muuttuu euforiseksi. Mikään ei kuitenkaan muutu. Kun vaikutus menee ohi, kaikki on ennallaan.
Päihdetyössä palkitsevaa on, että ”ihmeparannuksia” tapahtuu jatkuvasti. Eihän esimerkiksi syövästä voi toipua niin, että potilas saa yhtenä iltana jonkin oivalluksen, päässä tapahtuu NAKS ja syöpä on sen jälkeen remissiossa. Alkoholismissa sen sijaan voi käydä niin, että potilas muuttuu suorastaan hetkessä kroonikosta raittiiksi.
Antti Loimalahti, Toipumon perustaja, lääkäri
