Alkoholi nauttii yhteiskunnassamme ja melkeinpä kaikkialla maailmassa erityisasemaa. Huumeet ja nuuska on laissa kielletty ja tupakoinnistakin tehty lähes rikollista, mutta alkoholi on koskematon.
Alkoholia ei tarvitse edes mainostaa, koska käyttäjät tekevät sen itse: postaavat kuvia oluesta saunassa, drinkkilasista uima-altaan äärellä ja punaviinilasista takan edustalla.
Jos joku kirjoittaa sosiaalisessa mediassa, että nyt on kova stressi, ei mene kauaa, kun kaveri ehdottaa rentouttavaa viinilasillista tai paukkua. Jos taas on syytä juhlia, skumppaahan siihen toki tarvitaan.
Alkoholi on ihan kaikkialla ja sitä käytetään kaikkeen: suruun, iloon, stressiin, unettomuuteen, rauhoittumiseen, virkistymiseen, ateriakokonaisuutta täydentämään, unilääkkeeksi…
Ei siinä mitään, niin kauan kun se ei aiheuta kenellekään vahinkoa, mutta kyllähän suhtautumisemme alkoholiin on aika erikoinen, jos sitä vertaa vaikkapa tupakkaan, joka kuitenkin on päihteenä huomattavasti vaarattomampi kuin alkoholi.
Kukaan ei vielä tietääksemme ole nikotiinipäissään tappanut perhettään tai ajanut jonkun päälle.
Suhtautumisemme alkoholiin ja alkoholismiin on kaksijakoinen: alkoholia kuuluu käyttää, mutta jos siitä tulee ongelma, jäät yksin.
MATTI Nykäsessä kiteytyy meidän suomalaisten suhtautuminen alkoholiin. Kun Nykänen sekoili humalassa ollessaan mäkihyppyuransa huipulla, ajattelimme, että urheilija on rentoutumisensa ansainnut. Matti oli meidän poika. Olimme hänestä ylpeitä.
Kun Matin urheilu-ura oli ohi ja saimme lukea hänen edesottamuksistaan lööpeistä, hänestä tuli vitsi, jolle naureskeltiin. Matti ei enää ollut yksi meistä, vaan reppana yksilö.
Nyt kun Matti kuoli, uutisissa ei mainittu sanallakaan alkoholismia. Ei sitä mainita myöskään Nykäsen wikipediasivulla.
Nyt muistellaan vain urheilun huippuhetkiä ja pohditaan jopa valtiollisia hautajaisia.
Miksei Mattia autettu hänen eläessään? Miksi Matin alkoholismista vaietaan nyt?
Siksi, että alkoholismi kantaa edelleen häpeän stigmaa. Sitä ei vieläkään mielletä sairaudeksi.
ME emme halua ajatella, että kuka vain voi tulla riippuvaiseksi ja alkoholisoitua, kun tarpeeksi käyttää. Jos ajattelisimme niin, olisi vaikeampaa nauttia alkoholista kepeästi. Ongelma on ulkoistettava joksikin, joka ei kosketa meitä.
”Miksi meidän muiden pitäisi kärsiä ja pilata ilomme, jos joku ei osaa käyttää sitä oikein?”
Asenteet muuttuvat hitaasti, mutta on jo viitteitä siitä, että suomalaisten suhtautuminen alkoholiin ja raittiuteen on muuttumassa. Nuoret juovat vähemmän kuin vanhempiensa sukupolvi ja he suhtautuvat positiivisemmin raittiuteen.
Vielä joskus tulee se päivä, jolloin alkoholismi ymmärretään sairaudeksi eikä itseaiheutetuksi häpeäksi, jonka edessä käännämme katseemme pois.
Kuka tahansa voi sairastua alkoholismiin. Mutta se hyvä puoli alkoholismissa sairautena on, että siitä voi myös kuka tahansa toipua.
